Suullisella kyselytunnilla työsuhdetekijänoikeudesta

Kysyin eilen eduskunnan suullisella kyselytunnilla ministeri Wallinilta tekijänoikeuslakiin ehdotetusta ns. työsuhdeolettamasta. Alla kysymykseni ja Wallinin vastaukset.

Outi Alanko-Kahiluoto/vihr: Arvoisa puhemies! Opetusministeriössä on valmisteltu tekijänoikeuslakiin muutosta, joka koskisi työ- ja virkasuhteessa luotuja teoksia. Ministeriön ehdotuksen mukaan tekijänoikeus syntyisi jatkossakin tekijälle, mutta työntekijällä ja työnantajalla olisi rinnakkainen oikeus käyttää teosta. Sivistysvaltion lainsäädännössä keskeinen periaate on, että lailla suojataan heikompaa osapuolta. Työsuhdetekijänoikeusolettamasäännös muodostaisi lainsäädäntöömme vaarallisen ennakkotapauksen, jossa tätä periaatetta rikottaisiin. Siinä lainsäädäntö suojaisi vahvaa viestintä- ja teknologiateollisuutta yksittäisen tekijän asemasta. Oudoksi esityksen tekee myös se, että sitä ei tarvita, tähän päätyi myös selvitysmies Tulokas. Ei ole olemassa oikeusriitoja, joiden vuoksi lainsäädäntöä pitäisi muuttaa. Oikeuksien siirrosta on tähän saakka voitu tekijän ja työnantajan kesken sopia ja näin voitaisiin menetellä jatkossakin. Kysynkin teiltä, ministeri Wallin:

Mikä teidän kantanne on työryhmän esittämään muutokseen työsuhdetekijänoikeuslaissa?

Kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin: Arvoisa puhemies! Edustaja kuvasi varsin hyvällä tavalla tämän kokonaisuuden, jossa on hyvinkin pitkälti kysymys tiettyjen työoikeuksien, perusasioitten mahdollisesta yhteensovittamisesta tekijänoikeuksien kanssa, ovatko nämä yhteensovitettavissa ja miten.

Tästä on valmistunut jo yksi lakiesitys, joka kävi aika laajalla lausuntokierroksella. Sen jälkeen minä sen torppasin, asetin uuden työryhmän, joka jatkoi työtään. Nyt on tullut siis työryhmän esitys esille, joka ei ole vielä ministeriön esitys. Ja tämä on nyt lähtenyt hyvinkin laajalle lausuntokierrokselle sekin. Palaute tulee takaisin ministeriöön kuukauden sisällä, se käydään lävitse ja siitä tehdään poliittiset johtopäätökset todennäköisesti tammi-helmikuun puolella. Mitään ennakkoon päätettyjä asioita ei tässä yhteydessä ole mukana, vaan katsotaan puhtaalta pöydältä ja sen jälkeen on poliittisten johtopäätöksien vuoro. Haluan luoda myöskin tämmöisen rauhallisen ilmapiirin tälle lausuntokierrokselle. En ota tässä nyt vielä kantaa siihen esitykseen, koska se katsotaan sitten, kun lausuntokierros on loppu.

Outi Alanko-Kahiluoto/vihr: Arvoisa puhemies! Ministeri Wallin, tätä viime viikolla julkistettua ehdotusta on kuitenkin ehditty jo kritisoida yksipuoliseksi. Viimeksi tänään ilmestyneessä uudessa Journalisti-lehdessä Journalistiliiton puheenjohtaja Arto Nieminen toteaa, että tämä ehdotus työsuhdetekijänoikeusolettamasta toteuttaa nimenomaan elinkeinoelämän edustajien vaatimuksia ja jättää tekijäpuolen näkemykset huomiotta. Arvoisa ministeri, kysyn:

Tuletteko te nyt kuulemaan tekijätahojen edustajia ja huomioimaan nimenomaan heidän näkemyksensä tässä lain valmistelussa?

Kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin: Arvoisa puhemies! Tämä lausuntokierros on hyvinkin laaja, siihen tulevat ottamaan kantaa taatusti kaikki ne keskeisimmät tahot, jotka myöskin aikaisemmin ovat olleet aktiivisia tässä asiassa, myöskin ikään kuin kulttuurityöntekijöiden puolella. Tulemme, kuten tähänkin saakka, kuuntelemaan kaikkia osapuolia, ennen kuin johtopäätökset vedetään.

Politiikka ammattina

Tervetuloa alla olevaan tilaisuuteen!

CONCEPTUAL HISTORY AND RELATED ITEMS
A series of one-day seminars, organised by Kari Palonen & Henrik Stenius

POLITIIKKA KUTSUMUKSENA JA AMMATTINA
20. marraskuuta 2009, klo 14-18, Helsingin yliopiston päärakennus (Unioninkatu 34), aud. II


JOHDANTO

Max Weber julkaisi kesällä 1919 kaksi esitelmiin nojaavaa kirjasta, “Wissenschaft als Beruf” ja “Politik als Beruf”. Nämä on nyt julkaistu suomeksi, Tapani Hietaniemen toimittamana ja Vastapainon kustantamana teoksena “Tiede ja politiikka. Kutsumus ja ammatti”.

Teos jäi Tapani Hietaniemen ansiokkaan Weber-käännösten projektin viimeiseksi. Tilaisuuden alussa Vastapainon johtokunnan jäsen Jouko Nurmiainen esittäää muistosanat Hietaniemestä ja hänen Weber-käännöksistään.

Cohiri-tilaisuus keskittyy “Politiikka ammattina ja kutsumuksena”-kirjaseen, Lutherin Beruf-käsitteen kaksoismerkitystä käyttävän tarkastelun mukaisesti. Teos on kirjoitettu aikana, jolloin politiikasta oli, aluksi Yhdysvalloissa, Weberin aikana myös Euroopassa tullut päätoiminen ammatti. Tämän tuottamaa uutta tilannetta kuvaa Weberin (James Bryceltä omaksuttu) erottelu “politiikasta elävän” ja “politiikalle elävän” poliitikon välillä. Weberin teosta voidaan lukea sekä tämän päivän poliitiikkaa ja poliitikkoa historiallistavana esityksenä että puheenvuorona oman aikansa akateemisessa ja poliittisessa kamppailussa.

Tilaisuuden tarkoituksena on havainnollistaa eri näkökulmia ja tapoja lukea Weberin kirjasta tänään. Outi Alanko-Kahiluoto tuo esiin akateemisen parlamentaarikon lukutavan, Risto Eräsaari teoriaorientoituneen sosiaalitieteilijän näkökulman ja Kari Palonen poliittisen retoriikan tutkijan perspektiivin.


OHJELMA

Jouko Nurmiainen, Tapani Hietaniemi (1958-2009) Weber-tutkijana ja -suomentajana
Outi Alanko-Kahiluoto, Politiikka ammattina?
Risto Eräsaari, Politiikkaa omalakisena alueena tai systeeminä
Kari Palonen, Max Weberin parlamentaarinen teoria "objektiivisuudesta"


PUHUJISTA

Jouko Nurmiainen on filosofian maisteri (väit.) ja tutkija Helsingin yliopistossa.
Outi Alanko-Kahiluoto on filosofian tohtori ja kansanedustaja.
Risto Eräsaari on sosiaalipolitiikan professori Helsingin yliopistossa.
Kari Palonen on akatemiaprofessori Jyväskylän yliopistossa.

Turvapaikanhakijoiden oikeusturvasta huolehdittava

Hallitus esittää ulkomaalaislakiin muutoksia, jotka perustuvat turvapaikkapolitiikasta tehtyyn selvitykseen. Esityksen olennaisimmat muutokset ovat iän määrittelyn kirjaaminen lakiin sekä turvapaikanhakijoiden työnteko-oikeuden ja perheen yhdistämisen kiristäminen.

On hyvä, että käytännöt iän selvittämisestä oikeuslääketieteellisellä tutkimuksella kirjataan lakiin. Iän määrittelyyn liittyy paljon epävarmuuksia, eikä asiasta ole aiemmin ollut selkeää lainsäädäntöä. Iän määrittelyn käytäntöjen kirjaaminen lakiin parantaa turvapaikanhakijoiden oikeusturvaa.

Vihreät suhtautuivat sen sijaan kriittisesti esityksiin turvapaikanhakijoiden työnteko-oikeuden ja perheen yhdistämisen kiristämisestä. Lue koko teksti.

Laki Suomen Akatemiasta

Eduskunnassa äänestetään huomenna Suomen Akatemiaa koskevasta laista. Aion äänestää hallituksen esitystä vastaan. Laki on paitsi huono, myös turha. Se ei paranna tieteenteon mahdollisuuksia eikä ole millään lailla välttämätön - tämä siitä huolimatta, että opetusministeriö on lain perusteluissaan kytkenyt sen viime keväänä hyväksyttyyn uuteen yliopistolakiin.

Kyseenalaisinta lakiesityksessä on Akatemian virkojen lakkauttaminen ja siirtäminen määrärahoina yliopiston tai tutkimuslaitoksen palvelussuhteiksi. Akatemiatutkijan työnantajan vaihtuminen Suomen Akatemiasta yliopistoksi tulee mitä todennäköisimmin kaventamaan Akatemian rahoituksella työskentelevien tutkijoiden mahdollisuutta edistää tieteen monialaisuutta. Väitettä voi olla ensi kuulemalta vaikea hyväksyä, ellei ole omaa kokemusta tutkimuksenteon reunaehdoista. Siksi perustelen sitä seuraavassa.

Se, että yliopistoon työsuhteessa oleva tutkija on tähän saakka tehnyt tutkimustaan työsuhteessa Suomen Akatemiaan, on taannut tutkijalle tietyn työrauhan. Tutkija on huomattavasti vapaampi valitsemaan tutkimuskohteensa, valloittamaan kokonaan uusia tutkimusalueita tai yhdistämään tutkimusalueita luovasti, jos hän tekee tutkimustaan Suomen Akatemian eikä yliopiston alaisuudessa. Akatemian rahoituksella työskentelevän tutkijan vapaus yliopisto- ja oppiaineorganisaatiosta takaa sen, että tutkijalla on edes teoriassa mahdollisuus tehdä tutkimusta tavalla, joka ei ole synkroniassa laitoksen virallisen tutkimusparadigman tai dominoivan tutkimusalueen kanssa.

Tämä ei ole syytös yliopistoja kohtaan. Tunnettu tosiasia on, että yliopistolaitoksilla tehty tutkimus on luonteeltaan konservatiivisempaa ja rajoittuneempaa kuin vapaana perusopetuksen ja laitoksen profiloitumisen paineista tehty akateeminen tutkimus.

Yliopistollisilla oppiaineille on tyypillistä kannustaa opettajiaan ja tutkijoitaan valitsemaan tutkimuskohteensa siten, että tutkimus palvelee samalla perusopetusta ja tutkimustulokset hyödyttävät sitä tutkimusta, jossa laitos on ansioitunut tai jolla se haluaa profiloitua. Tämä heikentää laitokseen palvelussuhteessa olevien opettajien ja tutkimjoiden mahdollisuuksia keskittyä omaan tutkimukseensa siten, että myös uusien, yllättävien tieteellisten avausten tekeminen on mahdollista.

Sanoessani näin en moiti yliopistoja. Tieteellisessä keskittymisessä, syventymisessä, historiatietoisuudessa ja konservatiivisuudessa on omat hyvät puolensa. Harvemmin on kuitenkaan niin, että sama laitos onnistuu sekä profiloitumaan tietyn tutkimussuunnan kansainvälisenä suunnannäyttäjänä että tekemään uusia innovatiivisia avauksia eli kasvattamaan laitoksen monialaisuutta.

Koska yliopistollisilla laitoksilla on omat tehtävänsä, mm. opetustehtävä, on ymmärrettävää, että meillä tähän saakka on ollut erikseen yliopisto ja tutkimuslaitokset, ja niiden lisäksi vielä riippumaton Suomen Akatemia, jonka tehtävänä on ollut korkeimmasta tieteellisestä tutkimuksesta vastaaminen. Suomen Akatemioiden tutkijoiden riippumattomuus yliopiston organisaatiosta on taannut tutkijoille edes teoreettisen mahdollisuuden esittää uusia tieteellisiä avauksia ja tulkintoja silloinkin, kun ne ovat olleet ristiriidassa yliopistossa tai kyseessä olevalla tutkimuslaitoksella vakiintuneiden näkemysten kanssa.

Suomen Akatemian itsenäisyyttä on tähän saakka arvostettu. Yliopistotutkijoiden keskuudessa akatemiavirat ovat olleet tavoiteltuja juuri niiden suoman työrauhan vuoksi. Suomen Akatemia –lain uudistusta kohtaan esitetty kritiikki on näin ollen lähtenyt siitä, miten tiedeorganisaatiot meillä toimivat ja millaiset olosuhteet ovat otollisimmat uutta luovan tieteen syntymiselle. Yliopistoilla on ollut oma tehtävänsä ja Akatemialla omansa.

On odotettavissa, että yliopistot ja tutkimuslaitokset tulevat jatkossa, uuden yliopistolain myötä, profiloitumaan entistä tiukemmin. Pärjätäkseen rahanjaossa yliopistojen on erottauduttava, siis profiloituva ja keskityttävä omille alueilleen entistä selkeämmin. Näin voidaan tehdä läpimurtoja ja syventää ymmärrystä valitulla tutkimusalueella, mutta on selvää, että myös yksittäisiin tutkijoihin kohdistuvat paineet keskittää tutkimuksensa nimenomaan taustaorganisaationsa valitsemalle alueelle tulevat samalla kasvamaan. Keskittymisen ja syventymisen varjopuoli on se, ettei yksilöille ja toisinajattelijoille ole järjestelmässä riittävästi tilaa.

Viimeisimmässä Helsingin Sanomien viikkoliitteessä on haastateltu erästä ansioituneimmista suomalaisista tutkijoista, taloustieteilijä ja Nobel-ehdokas Bengt Holmströmiä. Holmströmin tarina on esimerkki siitä, miten pitkälle visionäärinen ja tottelematon tutkija voi tieteellisellä uralla päästä; uusista yllättävistä näkökulmista asioita ajatteleva voi edetä aina Nobel-palkintoon saakka. Kyse on siitä, onko tutkijalla mahdollisuutta - tai rohkeutta - tarttua aiheisiin, jotka eivät ole kyseessä olevan laitoksen tai oppiaineen vallitsevan paradigman mukaisia. Jos tutkimuksen edellytyksiä halutaan tiedepoliittisesti edistää, luovan tieteen ehtoja ei pitäisi tietoisesti kaventaa.

Nyt uudistettavan Suomen Akatemia -lain sisältämien epäkohtien vuoksi on välttämätöntä, että lain vaikutuksia seurataan ja sitä ollaan valmiita muuttamaan, mikäli asiantuntijoiden ennakoimat riskit, kuten tieteen monialaisuuden kapeneminen, realisoituvat – mitä kukaan ei tietenkään toivo. Tämän lain kohdalla olisin hyvin mielelläni väärässä. Tulkintani vastaa kuitenkin sitä kritiikkiä, jota akateemikot, Suomen Akatemian tutkijat ja professorit, samoin kuin Tieteentekijöiden liitto ja Professoriliitto ovat julkisuudessa laajasti tuoneet esiin. Tiedän taustaltani tutkijana hyvin sen, että tutkijat ovat väistämättä itse työnsä edellytysten, tiedeyhteisön sisäisen organisoitumisen ja tieteen kehittymisen parhaita asiantuntijoita.

Lopuksi. Vaikka olinkin viime keväänä tyytymätön yliopistolain käsittelyn lopputulokseen, äänestin lain puolesta. Tämä siitä syystä, että lain valiokuntakäsittelyssä lakiin tehtiin monia vihreän eduskuntaryhmän vaatimia merkittäviä muutoksia, jotka olivat yhtäläisiä yliopistolaisten, mm. Tieteentekijöiden liiton, esittämille vaatimuksille. Laki muuttui ratkaisevasti parempaan etenkin perustuslakivaliokunnan, mutta myös sivistysvaliokunnan käsittelyssä. Olin näiden molempien valiokuntien jäsen, ja siten vastuussa lakiin tehdyistä muutoksista. Suomen Akatemia -lain kohdalla tilanne on tyystin erilainen. Opetusministeri(ö) ei tällä kertaa ole ollut halukas tekemään lakiin asiantuntijoiden esittämiä muutoksia. Mikä olennaisinta, ministeri ei pitänyt mahdollisena luopua lain ongelmallisimmasta pykälästä, jonka myötä akatemiavirat todellisuudessa lakkautetaan. Näistä syistä en näe itselläni sivistysvaliokunnan jäsenenä - ja taustaltani tutkijana - mitään muuta vaihtoehtoa kuin äänestää hallituksen esitystä vastaan.

Yliopistokadusta viimein kävelykatu!

Aloitteeni Yliopistokadun muuttamisesta kävelykaduksi hyväksyttiin tällä viikolla kaupunginhallituksessa. Loistavaa!

Helsingin keskustan muuttaminen kävelykeskustaksi sisältyy vuoden 2002 yleiskaavaan, mutta sen toteuttamiseksi on toistaiseksi tehty vähän. Kävelykeskustoja löytyy jokaisesta itseään kunniottavasta eurooppalaisesta kaupungista ja on häpeä, ettei meillä ole edelleenkään sellaista.

Yliopistokatu on kuitenkin hyvä alku. Sijainti yliopiston keskustakampuksella tekee erityisen tarkoituksenmukaiseksi aloittaa juuri siitä. Opiskelijat, tutkijat ja kansalaiset tarvitsevat yhdistävän agoran, jolla voi hengailla ja vaihtaa ajatuksia. On myös kampuksen yhtenäisyyden kannalta hyvä, että rakennuksesta toiseen voi kulkea helposti, ilman häiritsevää liikennettä.

Helsingin kaupunkisuunnittelua on liian kauan tehty insinööri- ja byrokraattivetoisesti: on aika kiinnittää huomiota siihen, miltä kaupunki asukkaistaan tuntuu!

Monimuotoisuutta metsänhoitoon

Kävimme eduskunnassa torstain suullisen kyselytunnilla keskustelua metsänhoidosta. Kysyin maa- ja metsätalousministeri Anttilalta, miten hän aikoo edistää metsänhoidon kehittymistä monimuotoisempaan ja ekologisempaan suuntaan.

Sirkka-Liisa Anttila toi syyskuun lopun Helsingin Sanomissa esille muuttuneita ajatuksiaan Suomen metsien hoidosta. Ministerin ajatukset kuulostivat luonnonsuojelun näkökulmasta jopa hämmästyttävän hyviltä.

Anttila esitti, että metsänhoidon keinovalikoimaa pitää laajentaa ja omistajille antaa enemmän mahdollisuuksia valita itse, miten haluavat metsiään hoitaa.

Vielä viime kesänä maa- ja metsätalousministeriö oli ollut esittämässä metsälain uudistusta, jossa olisi jatkettu perinteisellä linjalla. Lakiesitys sai kuitenkin lausuntokierroksella niin murskaavan vastaanoton – jopa metsäteollisuuden vahvat toimijat Metla ja MTK kritisoivat esitystä – että ministeri pisti sen uudelleenvalmisteluun.

Ministeri on luvannut, että uudistukset metsälakiin tehdään viimeisimmän ekologisen tiedon pohjalta ja uudistusta valmistelemaan kutsutaan myös "toisinajattelijat" – mikä toivottavasti tarkoittaa luonnonsuojeluväkeä.

Mielipidepittaukset osoittavat, ettei nykyisillä metsänhoitotavoilla ole enää laajaa yhteiskunnallista hyväksyntää. Kansalaiset haluavat metsänhoitoon ekologisempaa näkemystä, ja syystä: tehometsätalous on suurin syy metsälajien katoamiseen ja monimuotoisuuden vähenemiseen.

Myös metsien käytön yhteiskunnallinen tehtävä on muuttunut. Tästäkin syystä metsäteollisuuden on jatkossa syytä panostaa määrän sijasta laatuun. Jatkuvan kasvatuksen periaatteilla hoidettu metsä tuottaa hyvälaatuista puutavaraa pitkälle jalostettujen puutuotteiden raaka-aineeksi. Uusimman tutkimustiedon valossa jatkuva metsänhoito on avohakkuita jopa taloudellisesti kannattavampaa.

Ensi vuosi on luonnon monimuotoisuuden teemavuosi. Olisi hienoa, jos Suomessa päästäisiin jo ensi vuonna hoitamaan metsiä monimuotoisuutta ja luonnollista uusiutumista varjelevalla tavalla.

Katseet kohdistuvat ministeri Anttilaan – on aika siirtyä sanoista tekoihin.

Hätämajoitus myös romaneille

Tein tänään alla olevan valtuustoaloitteen.
Kylmä yö on kylmä kaikille.

Valtuustoaloite hätämajoituksen järjestämiseksi

Kerjäävien Romanian romanien oleskelu Helsingissä on muodostunut ilmeisen pysyväksi ilmiöksi. Heidän tulonsa tänne on laillista, koska EU-maiden kansalaisina heillä on vapaa liikkumisoikeus. Romanit elättävät itsensä kerjäämällä eivätkä ole hakeneet apua sosiaalitoimesta tai muilta viranomaisilta. Romanien luottamus viranomaisiin on heikko, koska kotimaassaan he ovat usein kohdanneet syrjintää ja suoranaista vainoa myös viranomaisten taholta.

Suomessa romanit eivät halua hakea apua viranomaisilta myöskään siksi, että siitä voisi seurata lasten huostaanotto tai käännyttämispäätös. Käännyttäminen olisi heidän kannaltaan katastrofaalista, koska olot ovat kotimaassa vieläkin heikommat kuin täällä.

Romanit elävät leireissä itse kyhäämissään asumuksissa tai asuntovaunuissa. Joukossa on lapsia, vanhuksia, vammaisia ihmisiä ja raskaana olevia naisia. Olosuhteet ovat erittäin heikot: peseytymis- ja wc-mahdollisuudet voivat puuttua eikä kunnollista lämmitystä ole.

Toistaiseksi Helsingin kaupunki ei ole kyennyt tai halunnut auttaa romaneita mitenkään. Eri hallinnonalojen välillä on ollut ristiriitaisia näkemyksiä siitä, kenelle asia kuuluu. Perusteena on käytetty myös sitä, että romanit itse eivät ole apua hakeneet.

Lokakuun lopussa kaupunki jopa hajotti romanien leirin Kalasataman metroaseman liepeillä. Leirin purkaminen ei kuitenkaan ratkaise ongelmaa edes kaupungin näkökulmasta, vaan siirtää sen ainoastaan paikasta toiseen. On epärealistista kuvitella, että tekemällä olot romaneille mahdollisimman vaikeaksi romanit saadaan palautettua takaisin kotimaihinsa. Romanien ongelmien syihin pitää tietysti puuttua lähtömaissa ja tätä työtä pitää tehdä EU-tasolla. Jo Helsinkiin saapuneiden romanien auttamiseksi tarvitaan kuitenkin kiireellisiä toimia juuri täällä.

Helsingin kaupungin tulisi viipymättä, yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa, järjestää romaneille hätämajoitustilat. Jos viranomaisapu ei romanien tilanteeseen sovi, tulisi kaupungin kantaa vastuunsa valtuuttamalla kolmannen sektorin järjestöt hätämajoituksen järjestäjiksi. Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämmekin, että kaupunki ryhtyy toimenpiteisiin järjestääkseen romaneille hätämajoituksen. Hätämajoitus ei olisi tarkoitettu pysyvään oleskeluun, vaan siinä viipymisen vuorokausimäärä voisi olla rajoitettu. Esimerkiksi Diakonissalaitoksella on Rom po Drom-projektin myötä jo käsitys siitä, millaista apua romanit tarvitsevat ja keskusteluyhteys heidän kanssaan. Muita yhteistyötahoja voisivat olla esimerkiksi Vailla vakinaista asuntoa ry, Sininauhaliitto, Amnesty sekä Romaniasiain neuvottelukunta.

Helsingissä 4.11. 2009
Valtuutettu Outi Alanko-Kahiluoto

Helsinki kannattaa ruuhkamaksuja

Onnea Helsinki!

Kaupunginhallitus hyväksyi eilen ruuhkamaksulausunnon, jossa toivotaan ruuhkamaksujen käyttöönottoa Helsingin seudulla. Puolesta äänestivät Vihreät, Vasemmistoliitto, Keskusta ja osa Demareista.

Tervetuloa siis raikkaampi hengitysilma, lisää joukkoliikennettä ja vähemmän ruuhkia - tätä kaikkea ruuhkamaksuista liikenne- ja viestintäministeriön selvityksen perusteella seuraa.

"Järkivihreä" Kokoomusryhmä äänesti lausuntoa vastaan. Kokoomuslaiset pelkäävät, että maksut aiheuttavat haittaa elinkeinoelämälle.

Elinkeinoelämän ja sen talutusnuorassa kulkevan Kokoomuksen soisi tutustuvan paremmin saatavilla olevaan tutkimustietoon. Britanniassa paikallinen "EK", Confederation of British Industry (CBI) on todennut omien tutkimustensa perusteella, että oikien toteutetuista ruuhkamaksuista nettovaikutus on elinkeinoelämälle positiivinen.