Laki Suomen Akatemiasta

Eduskunnassa äänestetään huomenna Suomen Akatemiaa koskevasta laista. Aion äänestää hallituksen esitystä vastaan. Laki on paitsi huono, myös turha. Se ei paranna tieteenteon mahdollisuuksia eikä ole millään lailla välttämätön - tämä siitä huolimatta, että opetusministeriö on lain perusteluissaan kytkenyt sen viime keväänä hyväksyttyyn uuteen yliopistolakiin.

Kyseenalaisinta lakiesityksessä on Akatemian virkojen lakkauttaminen ja siirtäminen määrärahoina yliopiston tai tutkimuslaitoksen palvelussuhteiksi. Akatemiatutkijan työnantajan vaihtuminen Suomen Akatemiasta yliopistoksi tulee mitä todennäköisimmin kaventamaan Akatemian rahoituksella työskentelevien tutkijoiden mahdollisuutta edistää tieteen monialaisuutta. Väitettä voi olla ensi kuulemalta vaikea hyväksyä, ellei ole omaa kokemusta tutkimuksenteon reunaehdoista. Siksi perustelen sitä seuraavassa.

Se, että yliopistoon työsuhteessa oleva tutkija on tähän saakka tehnyt tutkimustaan työsuhteessa Suomen Akatemiaan, on taannut tutkijalle tietyn työrauhan. Tutkija on huomattavasti vapaampi valitsemaan tutkimuskohteensa, valloittamaan kokonaan uusia tutkimusalueita tai yhdistämään tutkimusalueita luovasti, jos hän tekee tutkimustaan Suomen Akatemian eikä yliopiston alaisuudessa. Akatemian rahoituksella työskentelevän tutkijan vapaus yliopisto- ja oppiaineorganisaatiosta takaa sen, että tutkijalla on edes teoriassa mahdollisuus tehdä tutkimusta tavalla, joka ei ole synkroniassa laitoksen virallisen tutkimusparadigman tai dominoivan tutkimusalueen kanssa.

Tämä ei ole syytös yliopistoja kohtaan. Tunnettu tosiasia on, että yliopistolaitoksilla tehty tutkimus on luonteeltaan konservatiivisempaa ja rajoittuneempaa kuin vapaana perusopetuksen ja laitoksen profiloitumisen paineista tehty akateeminen tutkimus.

Yliopistollisilla oppiaineille on tyypillistä kannustaa opettajiaan ja tutkijoitaan valitsemaan tutkimuskohteensa siten, että tutkimus palvelee samalla perusopetusta ja tutkimustulokset hyödyttävät sitä tutkimusta, jossa laitos on ansioitunut tai jolla se haluaa profiloitua. Tämä heikentää laitokseen palvelussuhteessa olevien opettajien ja tutkimjoiden mahdollisuuksia keskittyä omaan tutkimukseensa siten, että myös uusien, yllättävien tieteellisten avausten tekeminen on mahdollista.

Sanoessani näin en moiti yliopistoja. Tieteellisessä keskittymisessä, syventymisessä, historiatietoisuudessa ja konservatiivisuudessa on omat hyvät puolensa. Harvemmin on kuitenkaan niin, että sama laitos onnistuu sekä profiloitumaan tietyn tutkimussuunnan kansainvälisenä suunnannäyttäjänä että tekemään uusia innovatiivisia avauksia eli kasvattamaan laitoksen monialaisuutta.

Koska yliopistollisilla laitoksilla on omat tehtävänsä, mm. opetustehtävä, on ymmärrettävää, että meillä tähän saakka on ollut erikseen yliopisto ja tutkimuslaitokset, ja niiden lisäksi vielä riippumaton Suomen Akatemia, jonka tehtävänä on ollut korkeimmasta tieteellisestä tutkimuksesta vastaaminen. Suomen Akatemioiden tutkijoiden riippumattomuus yliopiston organisaatiosta on taannut tutkijoille edes teoreettisen mahdollisuuden esittää uusia tieteellisiä avauksia ja tulkintoja silloinkin, kun ne ovat olleet ristiriidassa yliopistossa tai kyseessä olevalla tutkimuslaitoksella vakiintuneiden näkemysten kanssa.

Suomen Akatemian itsenäisyyttä on tähän saakka arvostettu. Yliopistotutkijoiden keskuudessa akatemiavirat ovat olleet tavoiteltuja juuri niiden suoman työrauhan vuoksi. Suomen Akatemia –lain uudistusta kohtaan esitetty kritiikki on näin ollen lähtenyt siitä, miten tiedeorganisaatiot meillä toimivat ja millaiset olosuhteet ovat otollisimmat uutta luovan tieteen syntymiselle. Yliopistoilla on ollut oma tehtävänsä ja Akatemialla omansa.

On odotettavissa, että yliopistot ja tutkimuslaitokset tulevat jatkossa, uuden yliopistolain myötä, profiloitumaan entistä tiukemmin. Pärjätäkseen rahanjaossa yliopistojen on erottauduttava, siis profiloituva ja keskityttävä omille alueilleen entistä selkeämmin. Näin voidaan tehdä läpimurtoja ja syventää ymmärrystä valitulla tutkimusalueella, mutta on selvää, että myös yksittäisiin tutkijoihin kohdistuvat paineet keskittää tutkimuksensa nimenomaan taustaorganisaationsa valitsemalle alueelle tulevat samalla kasvamaan. Keskittymisen ja syventymisen varjopuoli on se, ettei yksilöille ja toisinajattelijoille ole järjestelmässä riittävästi tilaa.

Viimeisimmässä Helsingin Sanomien viikkoliitteessä on haastateltu erästä ansioituneimmista suomalaisista tutkijoista, taloustieteilijä ja Nobel-ehdokas Bengt Holmströmiä. Holmströmin tarina on esimerkki siitä, miten pitkälle visionäärinen ja tottelematon tutkija voi tieteellisellä uralla päästä; uusista yllättävistä näkökulmista asioita ajatteleva voi edetä aina Nobel-palkintoon saakka. Kyse on siitä, onko tutkijalla mahdollisuutta - tai rohkeutta - tarttua aiheisiin, jotka eivät ole kyseessä olevan laitoksen tai oppiaineen vallitsevan paradigman mukaisia. Jos tutkimuksen edellytyksiä halutaan tiedepoliittisesti edistää, luovan tieteen ehtoja ei pitäisi tietoisesti kaventaa.

Nyt uudistettavan Suomen Akatemia -lain sisältämien epäkohtien vuoksi on välttämätöntä, että lain vaikutuksia seurataan ja sitä ollaan valmiita muuttamaan, mikäli asiantuntijoiden ennakoimat riskit, kuten tieteen monialaisuuden kapeneminen, realisoituvat – mitä kukaan ei tietenkään toivo. Tämän lain kohdalla olisin hyvin mielelläni väärässä. Tulkintani vastaa kuitenkin sitä kritiikkiä, jota akateemikot, Suomen Akatemian tutkijat ja professorit, samoin kuin Tieteentekijöiden liitto ja Professoriliitto ovat julkisuudessa laajasti tuoneet esiin. Tiedän taustaltani tutkijana hyvin sen, että tutkijat ovat väistämättä itse työnsä edellytysten, tiedeyhteisön sisäisen organisoitumisen ja tieteen kehittymisen parhaita asiantuntijoita.

Lopuksi. Vaikka olinkin viime keväänä tyytymätön yliopistolain käsittelyn lopputulokseen, äänestin lain puolesta. Tämä siitä syystä, että lain valiokuntakäsittelyssä lakiin tehtiin monia vihreän eduskuntaryhmän vaatimia merkittäviä muutoksia, jotka olivat yhtäläisiä yliopistolaisten, mm. Tieteentekijöiden liiton, esittämille vaatimuksille. Laki muuttui ratkaisevasti parempaan etenkin perustuslakivaliokunnan, mutta myös sivistysvaliokunnan käsittelyssä. Olin näiden molempien valiokuntien jäsen, ja siten vastuussa lakiin tehdyistä muutoksista. Suomen Akatemia -lain kohdalla tilanne on tyystin erilainen. Opetusministeri(ö) ei tällä kertaa ole ollut halukas tekemään lakiin asiantuntijoiden esittämiä muutoksia. Mikä olennaisinta, ministeri ei pitänyt mahdollisena luopua lain ongelmallisimmasta pykälästä, jonka myötä akatemiavirat todellisuudessa lakkautetaan. Näistä syistä en näe itselläni sivistysvaliokunnan jäsenenä - ja taustaltani tutkijana - mitään muuta vaihtoehtoa kuin äänestää hallituksen esitystä vastaan.