Tein tänään alla olevan valtuustoaloitteen.
Kylmä yö on kylmä kaikille.
Valtuustoaloite hätämajoituksen järjestämiseksi
Kerjäävien Romanian romanien oleskelu Helsingissä on muodostunut ilmeisen pysyväksi ilmiöksi. Heidän tulonsa tänne on laillista, koska EU-maiden kansalaisina heillä on vapaa liikkumisoikeus. Romanit elättävät itsensä kerjäämällä eivätkä ole hakeneet apua sosiaalitoimesta tai muilta viranomaisilta. Romanien luottamus viranomaisiin on heikko, koska kotimaassaan he ovat usein kohdanneet syrjintää ja suoranaista vainoa myös viranomaisten taholta.
Suomessa romanit eivät halua hakea apua viranomaisilta myöskään siksi, että siitä voisi seurata lasten huostaanotto tai käännyttämispäätös. Käännyttäminen olisi heidän kannaltaan katastrofaalista, koska olot ovat kotimaassa vieläkin heikommat kuin täällä.
Romanit elävät leireissä itse kyhäämissään asumuksissa tai asuntovaunuissa. Joukossa on lapsia, vanhuksia, vammaisia ihmisiä ja raskaana olevia naisia. Olosuhteet ovat erittäin heikot: peseytymis- ja wc-mahdollisuudet voivat puuttua eikä kunnollista lämmitystä ole.
Toistaiseksi Helsingin kaupunki ei ole kyennyt tai halunnut auttaa romaneita mitenkään. Eri hallinnonalojen välillä on ollut ristiriitaisia näkemyksiä siitä, kenelle asia kuuluu. Perusteena on käytetty myös sitä, että romanit itse eivät ole apua hakeneet.
Lokakuun lopussa kaupunki jopa hajotti romanien leirin Kalasataman metroaseman liepeillä. Leirin purkaminen ei kuitenkaan ratkaise ongelmaa edes kaupungin näkökulmasta, vaan siirtää sen ainoastaan paikasta toiseen. On epärealistista kuvitella, että tekemällä olot romaneille mahdollisimman vaikeaksi romanit saadaan palautettua takaisin kotimaihinsa. Romanien ongelmien syihin pitää tietysti puuttua lähtömaissa ja tätä työtä pitää tehdä EU-tasolla. Jo Helsinkiin saapuneiden romanien auttamiseksi tarvitaan kuitenkin kiireellisiä toimia juuri täällä.
Helsingin kaupungin tulisi viipymättä, yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa, järjestää romaneille hätämajoitustilat. Jos viranomaisapu ei romanien tilanteeseen sovi, tulisi kaupungin kantaa vastuunsa valtuuttamalla kolmannen sektorin järjestöt hätämajoituksen järjestäjiksi. Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämmekin, että kaupunki ryhtyy toimenpiteisiin järjestääkseen romaneille hätämajoituksen. Hätämajoitus ei olisi tarkoitettu pysyvään oleskeluun, vaan siinä viipymisen vuorokausimäärä voisi olla rajoitettu. Esimerkiksi Diakonissalaitoksella on Rom po Drom-projektin myötä jo käsitys siitä, millaista apua romanit tarvitsevat ja keskusteluyhteys heidän kanssaan. Muita yhteistyötahoja voisivat olla esimerkiksi Vailla vakinaista asuntoa ry, Sininauhaliitto, Amnesty sekä Romaniasiain neuvottelukunta.
Helsingissä 4.11. 2009
Valtuutettu Outi Alanko-Kahiluoto
4. marraskuuta 2009
Hätämajoitus myös romaneille
Kirjoittanut
Outi Alanko-Kahiluoto
klo
keskiviikko, marraskuu 04, 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
"On epärealistista kuvitella, että tekemällä olot romaneille mahdollisimman vaikeaksi romanit saadaan palautettua takaisin kotimaihinsa."
Höpö höpö. Nimenomaan järjestämällä sosiaalitukia ja majoituksia pidetään huoli siitä, että romanit pysyvät täällä ja kutsuvat vielä kaikki sukulaisensakin asustelemaan suomen valtion piikkiin.
Romanien olot pitää tehdä niin epämukaviksi kuin laki sallii. Romanien ensisijainen tehtävä on mennä kotiin ja laittaa lapsensa kouluun, ei kiertää ympäri eurooppaa varastelemassa ja kerjäämässä.
Helsinki ja Suomi on toiminut tässä asiassa kerrankin järkevästi, eikä minkäänlaiseen puusilmäiseen hyysäämiseen ole ryhdytty, sillä seuraukset ovat katastrofaaliset. Suomesta ei pidä tehdä maata, jolla on Romaniassa maine ainoana euroopan maana, jossa Romanian kansalaiset elätetään valtion puolesta.
IHANAA OUTI!
Lähetä kommentti