Opetusministeriö uudistaa yliopistolakia. Sivistysvaliokunnassa lausunnolla olevan yliopistolain hallintomalli on kopioitu pörssimaailmasta. Yliopistoa johtaa vaikutusvaltainen rehtori-toimitusjohtaja, tärkeimmistä sidosryhmistä koostuva hallitus oikeana kätenään. Alempi taso, yliopistoyhteisön jäsenistä koostuva kollegio, edustaa analogiassa yrityksen työntekijöitä ja osakkeenomistajia.
Lain muotoilut ovat sellaiset, että hallitus ei ole toiminnastaan suoraan vastuussa kenellekään. Tieteentekijöiden liitto ja Professoriliitto ovatkin esittäneet, että kollegion valtaa pitäisi kasvattaa niin, että sillä olisi oikeus erottaa hallitus.
Yliopistolain uusijat vetoavat mielellään kansainvälisiin esikuviin puolustaessaan yliopistolakiluonnosta. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että hallituksen yliopistolaki on eräiltä osin passé jo syntyessään. Yhdysvalloissa ollaan nimittäin - nykyisen talouskriisin säikäyttäminä -herätty vaatimaan muutoksia pörssiyhtiöiden hallintatapoihin. Talouslehti Financial Timesin mukaan presidentti Obaman hallinto on ryhtynyt rivakoin ottein tehtailemaan lakiesityksiä, joilla vähennetään pörssiyhtiöiden ylimmän johdon yksinvaltaa. Kongressin äänestettäväksi tullee piakkoin esitys, joka antaisi osakkeenomistajille oikeuden ehdottaa hallituksen jäseniä ja erottaa tehtävissään epäonnistuneita johtajia.
Suomessa uuteen yliopistolakiin on sisälytetty ajatus, että yliopiston hallitus voi esittää kollegiolle yksittäisen hallituksen jäsenen vapauttamista tehtävästään. Kollegiolla itsellään ei ole oikeutta ottaa aloitetta yksittäisen jäsenen tai koko hallituksen erottamisessa. Mikäli laki olisi itsensä kanssa johdonmukainen, tämä mahdollisuus voisi kuitenkin siihen hyvin sisältyä. Lakiesityksen mukaan hallitus on tilivastuussa kollegiolle. Eikö siis olisi johdonmukaista antaa kollegiolle täydet valtuudet valvoa hallituksen onnistumista tehtävissään?
Hallitus vastaa myös yliopiston strategiasta ja rahoituksen suuntaamisesta. Yliopistossa nämä ovat väistämättä asioita, joilla vaikutetaan tieteen suuntautumiseen ja sisältöön. Siksi olisi johdonmukaista, että hallitus olisi kaikista päätöksistään vastuussa yliopistolaisista koostuvalle kollegiolle. Uskon, että tämä lisäisi kaivattua demokratiaa ja luottamusta yliopiston sisällä.
20. maaliskuuta 2009
Pörssiyliopisto
Kirjoittanut
Outi Alanko-Kahiluoto
klo
perjantai, maaliskuu 20, 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
0 kommenttia:
Lähetä kommentti