Kehitysrahoituksesta

Kehitysministeri Paavo Väyrysen mukaan hallitus päätti eilen kehysriihessä, että kehitysapurahojen osuus bruttokansantuotteesta kasvaa hitaasti mutta varmasti.

Niinpä niin. Kun bkt supistuu, on helppo osoittaa, että prosenttiosuus nousee, vaikkei mitään todellista kasvua tapahdukaan. Tässä piilee eräs nykyisen kehitysrahoituskeskustelun sudenkuopista: kun keskitytään puhumaan pilkun paikasta, vältytään pohtimasta, miten köyhien maiden kykyä tulla toimeen voitaisiin todella vahvistaa.

Virallista kehitysapua tarvitaan ja sen määrää on syytä kasvattaa. Maailman akuutit kriisit aiheuttavat vieläpä entistä suuremman avun tarpeen.

Samalla on kuitenkin välttämätöntä pohtia, mitkä maailman taloudelliset ja poliittiset mekanismit lukitsevat kehitysmaat kurjuuteen, josta ne eivät nouse, vaikka rahaa kaadettaisiin sinne saavilla.

Näihin epäkohtiin voitaisiin pureutua niin kutsutuilla innovatiivisilla kehitysrahoituksen lähteillä eli esimerkiksi lopettamalla veroparatiisit ja asettamalla kansainvälinen valuutanvaihtovero. Samat mekanismit purisivat nykyiseen finanssikriisiin ja auttaisivat ehkäisemään tulevia kriisejä.

Kirjoitan lisää aiheesta kolumnissani Kepan sivuilla.