Elvytys, osa 2

Eduskunnan istunto venyi elvytysbudjettia käsiteltäessä yömyöhään, enkä ehtinyt pitää suunnittelemaani puheenvuoroa.
Puheenvuorossani olisin painottanut, että nyt on todella tärkeää olla toistamatta edellisen, 90-luvun laman hoidossa tehtyjä virheitä. Säästäminen leikkaamalla kuntien sosiaali-, terveys- ja koulutussektoreita oli virhe, josta laskua maksetaan vieläkin.

Hallitus on juuri päättänyt ottaa lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämisen painopistealueeksi politiikkariihessään, jossa linjataan hallituskauden toisen puolikkaan tavoitteita. Tämä siksi, että lasten ja nuorten pahoinvointia ei ole edelleenkään odotetulla tavalla pystytty vähentämään.


Nyt kuntien talous on taas luisumassa syöksykierteeseen. Kuntaliiton julkaisemassa kuntapalveluiden pelastusohjelmassa luetellaan hyviä keinoja kuntien tilanteen kohentamiseksi. Esimerkiksi yhteisö- ja jäteverojen tuottojen jakautumista valtion ja kuntien välillä tulisi katsoa uudelleen siten, että kunnille jäisi suurempi osuus. Helsingissä ruuhkamaksujen käyttöönottoa tulisi nopeuttaa.

Toinen paha virhe 1990-luvun laman hoidossa oli se, että työttömyyden annettiin kasvaa ja työttömien syrjäytyä työelämästä pitkäaikaisesti tai pysyvästi.


Syrjäytyminen on aina henkilökohtainen tragedia, jota ei pidä sallia.

Korkeasti koulutettujen kasvanut osuus työttömistä ja lomautetuista on tämän taantuman erityinen piirre verrattuna aiempaan. Työttömyyden varalle olemassa olevat keinot, kuten työvoimapoliittinen koulutus samoin kuin täydennyskoulutusjärjestelmä, ovat kuitenkin pitkälti ei-akateemisten tarpeisiin suunniteltuja.


Elvytysbudjetissa otetaan pieniä askelia tilanteen korjaamiseksi. Oppisopimustyyppinen koulutus ulotetaan koskemaan myös korkeakoulutettuja. Tosin tähän varattu rahamäärä, miljoona euroa, on viisi kertaa vähemmän, kuin mitä Akava on esittänyt.


Yliopistolain 2§:ään on todennäköisesti tulossa uusi tehtävä, elinikäisen oppimisen edistäminen, millä pyritään kasvattamaan yliopistojen vastuuta täydennyskouluttamisesta. Työelämä on muuttunut siten, että osaamistaan joutuu päivittämään monta kertaa työuransa aikana ja toki tämä koskee myös akateemisesti koulutettuja.


Yliopistoille annettavat uudet tehtävät ovat kuitenkin pois perustutkimuksesta ja opetuksesta, jos resursseja ei asianmukaisesti lisätä. Perusopetuksen ja -tutkimuksen heikentämiseen ei ole enää piirunkaan verran varaa, jos halutaan puhua vähänkään uskottavasti uutta tietoa tuottavasta yliopistosta.