23. tammikuuta 2009

Yliopistolaki sivistyvaliokuntaan

Tänään tuli lista niistä hallituksen esityksistä, jotka tulevan kevään aikana tulevat sivistysvaliokunnan käsittelyyn. Kevät alkaa yliopistolain käsittelyllä. Laki on opetusministeriön valmistelema ja ollut sen jälkeen lausuntokierroksella kentällä. Muun muassa Tieteentekijöiden liitto (TTL), jonka jäsen olen, on antanut oman lausuntonsa. TTL on ollut pettynyt siitä, miten vähän liiton näkemykset näkyvät lain viimeisessä vaiheessa. Myöskään Vihreälle eduskuntaryhmälle lain valmistelu ei ole ollut antoisa kokemus. Emme ole saaneet muita eduskuntaryhmiä vakuuttuneiksi mm. siitä, että vallan yliopistoissa tulisi edelleen olla yliopistolaisilla eli yliopistolaisten tulisi muodostaa enemmistö yliopistojen hallituksissa. Valiokunnassa pitäisi siis tapahtua ihmeitä, että laki muuttuisi Vihreitä ja yliopistolaisia tyydyttävään suuntaan.

Tämän kevään aikana valiokuntaan on tulossa myös mm. hallituksen esitys työsuhdetekijänoikeuksista. Muut esitykset näet täältä. Toivottavasti luovan työn tekijät saavat tässä laissa, toisin kuin yliopistolaissa, äänensä kuuluviin.

2 kommenttia:

hukkajukka kirjoitti...

Mitä tulevaan yliopistolakiin tulee, sillä on tosiaan vastustajansa. Ylkkärin jutussa lisätietoja eräästä vastarinnan muodosta.

Tuossa tekijänoikeusuudistuksessa onkin ilmeisesti vaihteeksi kyse oikeasti nimenomaan tekijöiden oikeuksista. Samaa ei voi juuri sanoa useimmista viimevuotisista "tekijän"oikeushankkeista. Aika vähän esimerkiksi lex Karpelana tunnetussa tekijänoikeus- ja rikoslakien muutoksessa oli muusta kyse kuin jakelijoiden ja tuotantoyhtiöiden ynnä muiden vastaavien oikeuksista. Ja kuluttajien velvollisuuksista.

Outi Alanko-Kahiluoto kirjoitti...

Yliopistolaisten aktivoituminen on tietysti hyvä asia siinä mielessä, että parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Toisaalta minun on pakko myöntää, että olisin toivonut tätä yleiskokousta jo paljon, tai sanotaan kuukausia, aikaisemmin - tai joka tapauksessa silloin, kun esimerkiksi Professoriliitto ei vielä ollut lähettänyt lausuntoaan ministeriölle ja hyväksynyt suurta osaa lain ongelmallisista yksityiskohdista. Kuten kirjoitan, lausuntakierros on jo ohi, ja lausuntojen pohjalta muokattu laki on hyväksytty sivistyspoliittisessa ministerivaliokunnassa. Väännöllä olisi ollut tehokkaampi momentum silloin, kun yliopistolaisia edustavat etujärjestöt vielä pohtivat kantojaan opetusministeriölle. Tämän sanottuani toistan vielä kerran: hyvä, että yiopistoväki aktivoituu. Ja lisään tämänkin: ei se, että lausuntoa kysytään, aina takaa, että lausujia kuunneltaisiin. Niin meistä Tieteentekijöiden liitossa monessa kohtaa lain valmistelua tuntui. Yritimme kuitenkin, ja jotakin myös saimme. Samaa voi sanoa Vihreän eduskuntaryhmän neuvottelijoista- laiha lohtu tosin.