TIEDOTE 16.1.2009
Vihreiden kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto:
VEROTUSKÄYTÄNTÖJEN MUUTTAMISELLA VAKAVIA SEURAUKSIA
TAITEEN JA KULTTUURIN TEKEMISEN EDELLYTYKSILLE
Verottajan aktivoitunut ote yleishyödyllisten järjestöjen verotuksen tarkastamisessa on saattanut monta järjestöä vakaviin ongelmiin. Aikaisemmin verovapaaksi luokiteltu voittoa tavoittelematon toiminta onkin yhtäkkiä muuttunut verottajan silmissä elinkeinotoiminnaksi.
- Jos yleishyödylliselle, voittoa tavoittelemattomalle toiminnalle yhtäkkiä asetetaan 22 prosentin arvonlisävero, on monen järjestön koko toiminta käytännössä uhattuna, toteaa Vihreiden kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto.
Esimerkiksi Helsingin Taiteilijaseura on kattaakseen toiminnan kustannukset joutunut merkittävästi nostamaan järjestämiensä kuvataidekurssien hintaa, mikä uhkaa karkottaa osallistujat. Seuran ylläpitämä Taidelainaamo on joutunut korottamaan välittämistään teoksista ottamaansa palkkiota, mikä vähentää taiteilijalle käteen jäävän osuuden minimiin.
- Taideteosten myynti ja kursseilla opettaminen muodostavat taiteilijan toimeentulon. On järjetöntä, että tätä pienituloista ryhmää verottajan toimesta rangaistaan, arvostelee Alanko-Kahiluoto
Yleishyödyllisten järjestöjen verotuskysymykset ovat kevään asialistalla Oikeusministeriön alaisessa Kansalaisyhteiskuntapolitiikan neuvottelukunnassa. Outi Alanko-Kahiluoto on tehnyt valtioneuvostolle kirjallisen kysymyksen siitä, aikooko neuvottelukunta kriittisesti arvioida verotuskäytäntöjen seurauksia järjestöjen kannalta ja suosittaa niiden muuttamista.
- Näin keskeisesti kulttuurin tekemisen edellytyksiin vaikuttavia toimenpiteitä ei tulisi viedä läpi verottajan käytäntöjen muutoksina, vaan niistä tulisi käydä demokraattista ja avointa keskustelua, Alanko-Kahiluoto vaatii. – Tässä ei ole kyse vain kulttuuripolitiikasta vaan siitä, miten valtio toimissaan huomioi kansalaisyhteiskunnan toimintaedellytykset, hän painottaa.
Lisätietoja:
Outi Alanko-Kahiluoto
Puh. 050- 5121727
Sähköposti outi.alanko-kahiluoto@eduskunta.fi
Lue kysymys kokonaan TÄÄLTÄ
16. tammikuuta 2009
Yleishyödyllisten järjestöjen verokohtelu
Kirjoittanut
Outi Alanko-Kahiluoto
klo
perjantai, tammikuu 16, 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommenttia:
Kiitos Outi. Hyvää tekstiä ja ponnekkaalla tyylillä kirjoitettu.
Terveisin Jarmo
Lähetä kommentti