Helsingin kaupunginvaltuuston viimeinen kausi ennen vaaleja alkoi tänään suullisella kyselytunnilla. Käsittelyssä oli kysymykseni kouluruuan laadusta nyt, kun elintarvikkeiden hinta on noussut monia kymmeniä prosentteja. Helsingin Sanomat kertoo keskustelusta nettisivuillaan. Apulaiskaupunginjohtaja Haataisen mukaan kouluruoan määrärahoihin tullaan tekemään miljoonan lisäys. Sain kuitenkin tänään käsiini Palmian laskelmat, joiden mukaan lisämäärärahan tarve on 1,4 miljoonaa. Kouluruokailun määrärahoille tarvitaan vielä siis poliittisten ryhmien tuki, jotta rahoitus saadaan oikealle tasolle.
Matkustan huomenna Pietariin Tieteentekijöiden liiton hallituksen kanssa. Seminaarimatkan ohjelmassa on keskeisenä asiana lausunto yliopistolaista, joka on tulossa sivistysvaliokuntaan tänä syksynä. Ehdotus uudeksi yliopistolaiksi on nyt lausuntokierrokselle, joka päättyy 15.10. Luonnos löytyy opetusministerin sivuilta. Hallituksen esitys annetaan eduskunnalle ensi keväänä. Olennainen kysymys yliopistolaisten ja tutkimuksen kannalta on se, mahdollistaako uusi yliopistolaki yliopistoille aidon autonomian vai ei. Tähän kiinnitti huomiota myös Helsingin yliopiston rehtori avajaispuheessaan maanantaina. Opetusministeriön lakiehdotuksessa autonomian lisääminen tapahtuu siinä demokratian kustannuksella. Toivottavasti lausuntokierros ja sen jälkeiset neuvottelut tuovat tähän muutoksen.
3. syyskuuta 2008
Valtuusto 3.4.08
Kirjoittanut
Outi Alanko-Kahiluoto
klo
keskiviikko, syyskuu 03, 2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
0 kommenttia:
Lähetä kommentti