3. syyskuuta 2008

Helsingin Vihreät vaativat kuntien ruokapalveluille lisää rahaa

Tiedote
3.9.2008

Helsingin Vihreä valtuustoryhmä:
KUNTIEN ON VASTATTAVA LAITOSRUOKIEN HINNANNOUSUUN
Ruoan veroale ei tule kompensoimaan hintojen nousua

Helsingin vihreät kaupunginvaltuutetut vaativat toimenpiteitä kouluruokailun pelastamiseksi. Ruoan hinnannousu uhkaa vaikuttaa merkittävästi kuntien ruokapalvelujen laatuun. Kaupunginvaltuuston kyselytunnilla käsitellään tänään kansanedustaja ja kaupunginvaltuutettu Outi Alanko-Kahiluodon esittämä kysymys asiasta.

- Kouluissa saadaan toden teolla miettiä, miten turvata lapsille riittävä ja monipuolinen ateria, kun keskeisten elintarvikkeiden, kuten maidon ja vehnäjauhojen hinnat ovat kohonneet jopa 50-70 prosenttia, Alanko-Kahiluoto toteaa.

Helsingissä kaupungin ruokapalveluista vastaavan Palmian hintoihin kaavaillaan ensi vuodelle 3,5 prosentin korotusta, mikä ei läheskään riitä kattamaan kustannustason nousua. Palmia on kertonut joutuvansa harkitsemaan muun muassa kasvisruoka- vaihtoehtojensa supistamista.

- Palmian hinnankorotuksiin tarvitaan ensi vuodelle lisää rahaa. Kaupungin on vastattava ruoan hinnannousuun niin, etteivät koululaiset ja muut laitosruokailun asiakkaat joudu kärsijöiksi. Kasvisruoan osuutta koulujen ruokalistoilla tulee ympäristö- ja terveyssyistä lisätä, eikä missään tapauksessa vähentää, Vihreän valtuustoryhmän puheenjohtaja Otto Lehtipuu vaatii.

Hallituksen päätös alentaa ruoan arvonlisävero 12 prosenttiin ei tule korjaamaan tilannetta.

- Veroalen vaikutukset eivät tule näkymään kuluttajan ruokakorissa, vaan päätyvät kasvattamaan kaupan ja erilaisten väliportaiden katetta 500 miljoonalla eurolla. Alv-alennus ei siis tule kompensoimaan ruoan hinnannousua millään riittävällä tavalla, Outi Alanko-Kahiluoto huomauttaa.

Vihreän valtuustoryhmän mielestä ruoan hinnannousua tulisi veroalen sijasta kompensoida toimenpiteillä, jotka kohdistuisivat täsmällisesti sinne, missä korkeat hinnat eniten kirpaisevat: kouluille, päiväkodeille, vanhusten palvelukeskuksille, köyhille ja yksinhuoltajaperheille.

Laadukas koulu- ja päiväkotiruokailu vaatii paitsi laadukkaat raaka-aineet, myös riittävän määrän paikan päällä työskentelevää keittiöhenkilökuntaa.

- Vaarallisella tiellä ollaan, jos säästöjä laitosruokailussa haetaan työntekijöiden määrän ja jaksamisen kustannuksella, Alanko-Kahiluoto sanoo.

0 kommenttia: