31. elokuuta 2008

Opetuslautakunta

Opetuslautakunta kokoontuu syksyn ensimmäiseen kokoukseensa tiistaina. Olen ollut opetuslautakunnan jäsen 3,5 vuotta, edellisistä kunnallisvaaleista alkaen. Olen kokenut työskentelyn mielekkääksi ja haluaisin jatkaa sitä - siksi olen ehdolla kunnallisvaaleissa. Eduskunnassa olen sivistysvaliokunnan jäsen, ja olen huomannut, että sivistysvaliokunnassa on kovasti hyötyä opetuslautakokemuksesta. Tiedän konkreeettisesti, mitä on oppilashuolto, mitä työpajoissa tehdään, millaisia ovat positiivisen diskriminaation määrärahaa saavat koulut, mikä on "eheytetty oppimispolku", jne. Ilman tätä tietoa ja kokemusta olisi päätöksenteko sivistysvaliokunnassakin huomattavsti abstraktimmalla tasolla - olen nimittäin sitä mieltä, että kokemuksestani Helsingin opetuslautakunnassa on hyötyä koko sivistysvaliokunnalle.

Vaikka opetuslautakunta kokoontuu ensimmäiseen syksyn kokoukseen vasta nyt, olemme tavanneet tänä syksynä muissa nerkeissä jo parikin kertaa: tutustuimme viime viikolla Diakonissalaitoksen työhön nuorten syrjäytymisen vähentämiseksi; Kulosaaren koululla kävimme koulun massiivisten homeongelmien takia - koulun korjaaminen vs. purkaminen on kokouslistalla asia nro 12. Itsekseni olen perehtynyt kaupungin suunnitelmiin työpajatoiminnan kehittämiseksi ja tavannut sen tiimoilta opetustoimen työpajatoiminnan esimiestä. Lisäksi olen selvitellyt psykologien ja koulukuraattorien riittävyyttä Helsingin kouluissa, ja samaten kouluruokailun määrärahojen riittävyyttä. Viimeksi mainitusta tein suullisen kysymyksen valtuuston ensimmäiselle kyselytunnille (joka puolestaan on ensi keskiviikkoiltana).

Kouluruokailun määrärahojen riittävyys tulee esille myös tiistai-illan opetuslautakunnan kokouksessa. Opetusviraston arvion perusteella koulu- ja oppilaitosruokailun sekä siivouksen laatutason säilyttäminen edellyttää määrärahojen korotusta, joksi ehdotetaan miljoonan euron lisäämistä vuosille 2009-11. Keskeinen kysymys on, onko lisäys riittävä.

Myös Kulosaaren koulun homeongelma on opetuslautakunnan esityslistalla. Käsittelemme valtuutettu Antti Vuorelan valtuustoaloitetta, jossa esitetään Kulosaaren uuden koulun suunnittelun käynnistämistä ensi tilassa. Vuorela perustelee aloitettaan toteamalla, että nykyinen koulu on liian pieni, pedagogisesti toimimaton ja epäkäytännöllinen; koulun pohjoissivu on liian alhaalla maata vasten eikä tasakatto enää edusta hyvää rakentamistapaa. Paikan päällä käyneenä on helppo todeta Vuorelan olevan oikeassa, enkä usko, että remontilla saavutettaisiin toivottua tulosta. Kunnostukseen budjetoiduilla varoilla voitaisiin melkein rakentaa uusi koulurakennus. Lisäksi homeongelmien uusiutumisen vaara on joka tapauksessa suuri.

Opetusvirasto on kuitenkin lausunnossaan sitä mieltä, että uutta koulua ei voi rakentaa vanhalle alueelle, kun oppilasennuste on laskeva. Agumentti on sikäli huono, että kyseessä on kaksikielistä opetusta antava koulu joka palvelee koko kaupunkia (sijainti mainio Kulosaaren metron vieressä) ja jossa on paljon maahanmuuttajaoppilaita. Väestöennusteen mukaan v. 2025 helsinkiläisistä koululaisista joka neljäs on maahanmuuttaja - Kulosaaren koulun kaltaisia kouluja tarvitaan!

Listalla on myös Lastenlinnan neuropsykologien lähettämä kirje, jossa he ilmaisevat huolensa Lastenlinnan sairaalakoulun opettajien toimenkuvan muutoksesta. Lastenlinnan neurologisen osaston opettajien työ on ollut perinteistä opettajatyönkuvaa laajempaa, koska työnä on ollut oppimisvaikeuksien selvittelytyöhön osallistuminen ja konsultaatiot kotikouluille. Opettajien ammattiyhdistys on kuitenkin sitä mieltä, että nykyinen toimenkuva ei vastaa sitä, mitä valtakunnallisessa virkaehtosopimuksessa on sovittu, ja siksi on tehtävä uusia järjestelyitä. Opetusviraston mukaan osa oppilaiden ja koulujen tuesta sekä yhteistyö sairaalan kanssa voidaan toteuttaa normaalisti osana opettajien virkaehtosopimuksen mukaista työkuvaa. Siltä osalta kuin tämä ei onnistu, viraston tavoitteena on luoda uusia käytäntöjä ja yhteistyön muotoja. Hätä koskee sitä, onnistutaanko tässä. Lastenlinnan sairaalakoulu saa neurologisten
oppilaiden opetuksen konsultaatioon erillisresurssia syksyksi 2008. Mutta riittääkö tämä kompensoimaan aikaisempia käytäntöjä onkin vaikea kysymys.

Opetuslautakunnan lista on pitkä, enkä käy sitä tässä läpi. Halukkaat voivat vierailla opetusviraston sivuilla.

0 kommenttia: