Vladimir Putin on sulkenut Pietarin Europpalaisen yliopiston.
Kuten The Guardian lakonisesti toteaa, "Russia shuts university that displeased Putin". Yliopiston henkilökunta on lähetetty kotiin, opetus peruttu ja kirjasto suljettu.
Pietarin Eurooppalainen yliopisto on maan arvostetuimpia yliopistoja, joka on tunnettu edistyksellisestä ja kansanvälisesti meritoituneista tutkijoistaan. Kukaan tuskin nielee virallista selitystä siitä, että sulkemisen taustalla olisivat paloturvallisuusmääräykset - ellei Putinin puhe Eurooppalaisesta yliopistosta paloturvallisuusriskinä sitten ole tahallisen metaforinen. Sulkemisen poliittiset syyt ovat The Guardian-lehden mukaan ilmeiset: Pietarin Eurooppalaisessa yliopistossa on meneillään EU:n rahoittama tutkimushanke, jonka tarkoituksena on lisätä vaalijärjestelmän demokraattisuutta Venäjällä.
Emme voi hyväksyä tällaista. Ilman akateemista vapautta ei sananvapautta ole, ja ilman sananvapautta ei voi puhua myöskään ihmisoikeuksien toteutumisesta. Näinkö Putin todistaa, ettei Eurooppalaisen yliopiston tutkimusta tarvita? Se roisto!
12. helmikuuta 2008
Putin rajoittaa akateemista vapautta
Kirjoittanut
Outi Alanko-Kahiluoto
klo
tiistai, helmikuu 12, 2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
0 kommenttia:
Lähetä kommentti